Talouden rakenne muuttuu bitti kerrallaan

Teksti: Marja Berisa | Kuvitus: Kati Närhi

Suomi eli ja kasvoi pitkään puun, paperin ja elektroniikan avulla. Paperitehtaan varjosta ponnisti Nokia, joka piti Suomea kasvu-uralla liki parikymmentä vuotta. Nyt talouskasvun veturi löytyy kännykänkuoren sijaan sen suojaamasta ohjelmistoalustasta. On siirrytty tavarataloudesta tietointensiivisten palvelujen maailmaan.

Valmistava teollisuus ei suinkaan ole katoamassa. Kun elinkeinorakenteessa painotus muuttui maataloudesta teolliseen tuotantoon, eivät tilalliset kadonneet. Maatiloista tuli sen sijaan fiksumpia ja satapäisen karjan lypsystä huolehtii usein robotti. Se, miten lisäarvo teollisuudessa muodostuu, on muuttumassa.

Autovalmistaja saa voittonsa korin ja vaihteiston sijaan automatiikasta ja ohjelmista, joiden avulla auto havaitsee ympäristöään, ohjaa itse itseään ja varoittaa liian matalasta rengaspaineesta, kuvailee Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen professori Matti Pohjola.

Kansantalouden suhteellinen etu

Elinkeinorakenne määräytyy kansantalouden suhteellisen edun perusteella.

– Sen mukaan markkinataloudessa kannattaa jokaisen yrityksen – ja siten kansantalouden – erikoistua sellaisten tuotteiden valmistamiseen, johon sen tuotannolliset voimavarat parhaiten soveltuvat eli jossa kokonaiskustannukset ovat suhteellisesti pienimmät. Kansantalouden suhteellisen edun määräävät näin ollen kaikki ne tekijät, jotka vaikuttavat tuotantokustannuksiin: luonnonvarojen, energian, työvoiman, aineellisen ja henkisen pääoman määrä ja hinta sekä tuottavuuden ja teknologian taso.

– Suhteellinen etu ei välttämättä myöskään säily vakiona ajan kuluessa, vaan muuttuu teknologian kehittyessä, pääoman ja osaamisen karttuessa sekä tuotteiden ja tuotantopanosten hintojen muuttuessa. Tukemalla koulutusta sekä tutkimus- ja kehitystoimintaa julkinen valta voi myös vaikuttaa siihen, millaisessa tuotannossa kansantaloudella on suhteellinen etu.

Pohjola sanoo, että ilman t&k-toiminnan mahdollistamia innovaatioita ei synny visiota, jolla varmistetaan tulevien vuosikymmenten talouskasvu. Sekä yritysten että julkisen sektorin tulisi panostaa koulutukseen ja aloittaviin tietointensiivisten alojen yrityksiin.

Mutta mistä resurssit, kun maailmantalous on epävarma ja taantuma sitkeä?

– Yritykset jakavat ennätysosinkoja, joten rahaa kyllä on. Se, mistä on puute, on rohkeus ja pitkän aikajänteen suunnittelu. Jos nykytilanne tuo omistajille rahaa, ei heillä ole tarvetta muutokseen. Ongelmana on se, että kvartaalitaloudessa lyhyen aikavälin voitto tulee nopeasti, mutta toisaalta puuttuu näkemys siitä, mistä tekijöistä voitto tulee muodostumaan 20 vuoden kuluttua.

Kasvukelpoisia ideoita on tuettava

Julkisen vallan rooli innovoinnissa ja tutkimuksessa on varmistaa, että niistä koituvat hyödyt jakautuvat oikeudenmukaisesti.

– Aloittavalla yrityksellä on tuote- ja liiketoimintariski. Liiketoimintariski on yrityksen oma eikä sitä tule kustantaa veronmaksajilla. Tuoteriskin olemus on erilainen: onko tuote onnistunut vai ei, pystyvätkö muut yritykset heti kopioimaan sen. Tuoteriskiä voi verrata koulutukseen. Julkinen valta tukee kaikkialla maailmassa koulutusta, koska sen johdosta yksilön osaaminen koituu parhaassa tapauksessa koko yhteiskunnan hyödyksi. On laskennallisesti kannattavaa tukea sitä.

Toisaalta julkisia tutkimus- ja kehitysinvestointeja supistetaan nyt tilanteessa, jossa yritykset ovat leikanneet omia investointejaan 30 prosenttia kymmenessä vuodessa. T&k-investointien osuus kokonaistuotannosta on Suomessa jo noin prosenttiyksikön alempi kuin Ruotsissa, kun se vielä kymmenen vuotta sitten oli samaa noin neljän prosentin luokkaa.

– Julkisia investointeja tutkimukseen ja kehittämiseen tulisi kasvattaa, sillä niiden positiiviset vaikutukset muuhun talouteen ovat suuria. Kun niiden yksityiset tuottoasteet ovat 20–30 prosenttia, ovat yhteiskunnalliset tuottoasteet jopa 50–100 prosenttia suuremmat.

Myönteistä Pohjolan mukaan talouspolitiikassa on se, että digitalisaation merkitys talouden muutosvoimana on ymmärretty ja että julkinen sektori nähdään sen mahdollistajana. Kansallinen palveluväylä, liikennekaari ja digitaalinen sote-uudistus ovat hyviä esimerkkejä.

Maaperä digitaalisten palveluiden rakentamiselle on sekin periaatteessa otollinen: moni pelialan yritys on saanut alkunsa pienestä, asiastaan innostuneiden koodarien joukosta, jonka alkuinvestointina on ollut läppäri ja työpiste. Toisaalta viihdesoftan osuus kokonaistuotannosta on liian pieni, jotta se voisi yksinään nostaa koko kansantalouden nousuun. On toinenkin ongelma:

– Start-up-yrityksiä on Suomessa tällä hetkellä ehkä määrällisesti vähemmän kuin aiemmin, mutta laatu on entistä korkeampi. Osittain tästä johtuen myös suomalaiset ohjelmistoalan kasvuyritykset pyrkivät jalkautumaan Piilaaksoon, missä sekä rahoitus että asiakkaatkin ovat.

 

Rakennemuutos vaatii ajattelun muutosta

Pohjolan mukaan Suomen yritysverotus ja -verokanta ovat Euroopan mittakaavassa maltillinen ja yrittämistä koskeva sääntely on sekin muuttumassa yhdenmukaisempaan suuntaan. Toimintaympäristö ei siis ole yrittämisen jarru. Piilaakson vetovoima näkyy kaikkialla Euroopassa, ja globalisaatio ja digitalisaatio tuovat mukanaan väistämättä myös suuremman liikkuvuuden ja toimintaympäristöjen moninaisuuden.

Suomen kansantalous kasvoi vuosien 2001 ja 2008 välillä yli 20 prosenttia, mistä liki puolet syntyi tehdasteollisuudessa. Kasvu oli jopa Ruotsia nopeampaa. Sen jälkeen bruttoarvonlisäys on supistunut Suomessa niin, että koko ajanjakson kasvuksi jää vain 14 prosenttia ja tehdasteollisuuden osuudeksi 2 prosenttiyksikköä. Vuonna 2015 kokonaistuotanto oli vuoden 2006 tasolla.

– Vaikka kokonaistuotanto ei ole Suomessa kasvanut kymmeneen vuoteen, ei talouskasvu ole loppunut, sillä markkinapalvelut ovat pitäneet sitä kaiken aikaa yllä. Markkinapalveluita ovat kauppa, kuljetus ja varastointi, majoitus- ja ravitsemistoiminta, informaatio ja viestintä, rahoitus ja vakuutus, ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta sekä hallinto- ja tukipalvelutoiminta.

Markkinapalvelujen kasvusta puolestaan runsas puolet on syntynyt tietointensiivisissä palveluissa. Tässä tarkastelussa niitä ovat informaatio ja viestintä, rahoitus ja vakuutus sekä ns. liike-elämän palvelut eli ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta sekä hallinto- ja tukipalvelut. Lähes 60 prosenttia informaation ja viestinnän bruttoarvonlisäyksestä syntyy meillä tietojenkäsittelypalveluissa.

– Teollisuus supistuu, koska elintason noustessa teollisten tavaroiden osuus kotitalouksien kulutuksessa vähenee ja palvelujen kasvaa. Väestön ikääntyminen vaikuttaa samaan suuntaan. Lisäksi tieto- ja viestintäteknologian sekä digitalisaation nopea kehitys laskevat tietointensiivisten palvelujen suhteellisia hintoja, jolloin niiden kysyntä sekä kulutuksessa että tuotantopanoksina kasvaa.

Talouden rakennemuutoksessa ei ole kyse ainoastaan palvelualustoista tai bittivirroista. On osattava mukautua siihen, mitä megatrendit tuovat.

– Jos ollaan tarkkoja, niin Nokiankin menestys lähti alun perin olemassa olevan idean kopioinnista ja soveltamisesta. Maailmalla oli kehitetty uusi tapa jalostaa puuhioketta, ja tätä ideaa lähdettiin soveltamaan Suomen oloihin. Nokian rakentaminen vaati vuosikymmeniä ja useita eri tuoteperheitä, Pohjola huomauttaa ja jatkaa:

– Esimerkiksi paperille ei maailmalla enää ole kysyntää, sen sijaan kartonki elää ja voi hyvin. Pakkauksia ja kertakäyttöastioita tarvitaan ja jatkossa erityisesti älykkäät pakkaukset ovat valokeilassa. Pitää siis yhdistää biomassaa ja teknologiaa ja käyttää puukuitua uudella tavalla, ja juuri tämän uuden tavan löytäminen tutkimuksen ja kehityksen kautta on kilpailukyvyn avain.

Jutussa on hyödynnetty Matti Pohjolan artikkelia ”Kansantalouden rakennemuutos ja talouskasvu”, joka julkaistaan kevään aikana Digitaalinen Suomi -julkaisuhankkeen verkkosivuilla.

Mitä vienti kertoo talouskasvusta?

Matti Pohjolan mukaan vienti ei itsessään ole talouskasvun lähde. Se on kuitenkin erityisesti pienille kansantalouksille tärkeä keino hyödyntää osaamistaan.

– Vientimarkkinoiden kautta yritykset hyötyvät suurtuotannon eduista, kun valmistuksen kiinteät kustannukset, esimerkiksi tuotekehitykseen liittyvät, alenevat markkinoiden koon kasvaessa. Erikoistumalla siihen, mitä parhaiten osataan, voidaan osaaminen näin skaalata suuremmille markkinoille. Tuotanto tehostuu ja tuottavuus kasvaa.

Kansantalous vie ulkomaille niitä tuotteita, joiden valmistuksessa sillä on suhteellinen etu. Viennin rakenne paljastaa näin ollen millaisia tavaroita ja palveluja maassa osataan parhaiten tehdä. Suomen viennin suhde bruttokansantuotteeseen on lähes 40 prosenttia. Viennistä 70 prosenttia on tavaroita. Palvelujen osuus on kuitenkin kasvanut 15 viime vuoden aikana 15 prosentista 30 prosenttiin, yhtä suureksi kuin Ruotsissa.

– Tavaraviennin suurimmat ryhmät ovat perinteiset eli paperi ja pahvi, rauta ja teräs, erilaiset koneet ja laitteet sekä verrattain uutena ryhmänä moottoriajoneuvot. Palvelujen (kuljetus ja matkailu pois lukien) suurimmat erät ovat puolestaan tietotekniikkapalvelut, liike-elämän palvelut, rakentaminen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan tulosten käyttölisenssit.

Vuonna 2015 tietotekniikan viennin arvo oli lähes yhtä suuri kuin paperin ja pahvin. T&k-lisensseistä saatiin puolestaan yhtä paljon vientituloja kuin paperimassasta.

Kuvaa Suomen osaamisen perustasta voidaan tarkentaa vertaamalla viennin rakennetta muihin maihin. Paperin, pahvin ja paperimassan osuus Suomen tavaraviennin arvosta on noin 17 prosenttia, mikä on peräti kymmenkertainen 35 kehittyneimmän maan keskiarvoon verrattuna. Suomi on siten erikoistunut muita maita selvästi enemmän niiden valmistukseen.

Luottoluokitus heijastaa talouskasvua

Suomen valtion luottoluokitusta arvioivat kansainväliset luottoluokituslaitokset Moody’s, S & P Global Ratings sekä Fitch Ratings. Luottoluokitus on arvio velallisen – kuten valtion – kyvystä selviytyä taloudellisista velvoitteistaan. Karkeasti ilmaistuna luokitus kertoo, mikä on velallisen todennäköisyys joutua maksukyvyttömyystilaan.

Suomi nautti parhaimmasta mahdollisesta AAA-luokituksesta aina alkutalveen 2014 asti, jolloin luottoluokittajat pudottivat sen toiseksi parhaaseen luokkaan AA+ (eli Hyvä). Syinä tähän olivat julkisen velan kasvu ja BKT:n heikentyminen. Luokitus on pysynyt samana, vaikka taantuma koetteleekin. Viimeksi luokituksia tarkistettiin vuoden 2016 loppupuolella ja tuolloin luokittajat katsoivat, että talousnäkymät ovat vakaat ja Suomen talous tulee toipumaan vähitellen.

Kuntarahoituksen luottoluokitus kulkee käsi kädessä valtion luokituksen kanssa, eli myös se on AA+. Periaatteessa luottoluokituksen aleneminen voi vaikuttaa siihen, millaiseksi suoraan pääomamarkkinoilta hankitun rahoituksen eli lainan hinta muodostuu. Mitä korkeampi luottoluokitus, sitä kilpailukykyisempi hinta – ja tietenkin päinvastoin.

Kuntarahoituksen osastonjohtaja Joakim Holmström sanoo, että luokituslasku ei ainakaan toistaiseksi ole muuttanut merkittävästi Kuntarahoituksen varainhankinnan hinnoittelua. Toistaiseksi isoimmat muutokset korkopisteissä ovat 1–2 yksikön luokkaa. Kuntien takauskeskus takaa Kuntarahoituksen varainhankinnan, ja myös sen oma luottoluokitus on sama kuin valtion ja Kuntarahoituksen.