Kuntarahoitus ykkönen Kauppalehden pankkivertailussa

Kuva: Sami Lamberg

Kuntarahoitus sijoittui ykköseksi Kauppalehden tekemässä vuosittaisessa pankkivertailussa. Vertailussa arvioidaan suomalaisten rahoituslaitosten kasvua, kannattavuutta ja vakavaraisuutta.

Kuntarahoitus erottuu vertailussa edukseen erityisesti oman pääoman tuotossa ja rahoituskatteessa. Sen pääoman tuotto oli vuonna 2017 yli 18 prosenttia ja rahoituskate 12 prosenttia.

– Suomen ja kuntien hyvä talous näkyi meillä rahoituksen kysynnän maltillisena kasvuna. Onnistuimme erinomaisesti varainhankinnassamme, erityisesti strategisissa viitelainoissa, minkä vuoksi kannattavuutemme pysyi hyvällä tasolla. Kuntarahoitus jatkaa kuntien ja sosiaalisen asuntotuotannon suurimpana rahoittajana, iloitsee Kuntarahoituksen toimitusjohtaja Esa Kallio.

Kauppalehden 15.5.2018 julkistamassa vertailussa oli mukana 249 pankkia. Kauppalehden artikkelin aiheesta voi lukea täältä.