Tuore yhteistyö tuo asuntoyhtiöiden sopimukset Apolloon

TEKSTI Heidi Penttinen | KUVA Apollo | KUVITUS Kati Närhi

Asuntoyhtiöiden talouden suunnitteluun ja analysointiin erikoistuneen Pandian ja Kuntarahoituksen yhteistyö helpottaa kuntakonsernien ja asuntoyhtiöiden rahoitussalkun hallintaa.

Kuntarahoituksen rahoitussalkun hallintaan kehittämä Apollo-palvelu on tuonut helpotusta jo 140 kunnan talouden suunnitteluun. Kuntakonserneissa tieto on tyypillisesti hajallaan, eikä kokonaisvaltaista näkymää taloustilanteeseen ole.

– Tyypillisesti luvut ovat kaikilla yhtiöillä omissa järjestelmissään. Oli kunnan rakenne minkälainen tahansa, on suunnittelun kannalta elintärkeää pystyä tarkastelemaan ja raportoimaan tilannetta konsernitasolla kertoo Kuntarahoituksen Apollo-palvelun rahoituspäällikkö Jukka Leppänen.

Ajantasainen näkymä asuntoyhtiöiden talouteen

Tarve raportoida kuntakonsernin talouden kokonaisnäkymää kasvaa jatkuvasti. Yksi merkittävä kokonaisuus kuntien taloudessa on asuntoyhtiöt, jotka hyötyvät Kuntarahoituksen ja Pandian yhteistyöstä. Asuntoyhtiöiden tarpeisiin erikoistunut Pandia Finance -ohjelma tukee asuntoyhtiöiden sopimusten ominaisia piirteitä, kuten Arava-lainoja, rahoituksen jakautumista kustannuspaikoittain sekä niihin liittyviä raportointivaateita. Tuoreen sopimusintegraation myötä asuntoyhtiöiden salkut päivittyvät automaattisesti nyt myös Apollo-palveluun.

– Apollo on perinteisesti keskittynyt kuntakonsernin rahoitussopimusten hallintaan, mutta ei ole kyennyt vastaamaan kaikkiin asuntoyhtiöiden erityistarpeisiin. Pandia sen sijaan on perustamisestaan lähtien keskittynyt asuntoyhtiöille kohdennettujen ratkaisujen kehittämiseen. Yhteistyö on erinomainen esimerkki siitä, miten pystymme kumppanuuksien kautta vastaamaan tehokkaasti asiakkaidemme vaativiinkin tarpeisiin, kun kaikki voivat keskittyä ydinosaamiseensa, Leppänen sanoo.

Pandia Finance -ohjelma tuo asuntoyhtiöiden salkut Apollo-palveluun automaattisten rajapintojen avulla. Samalla kunnille avautuu kokonaisvaltainen näkymä omaan talouteensa. Palvelu on yksi esimerkki Kuntarahoituksen toimista tarjota kunnille digitaalisia työkaluja tehokkaaseen talouden hallintaan. Manuaalisen tiedonsiirron ja näpyttämisen aika on ohi.

– Kyseessä on pilvipalvelu, jossa tiedot siirtyvät automaattisesti emoyhtiön hyödynnettäväksi. Tämä tarkoittaa sitä, että tieto on kunnissa aina saatavilla, Leppänen jatkaa.

Turun kaupunki näyttää mallia

Tuoreesta yhteistyöstä on ensimmäisenä päässyt hyötymään Turun kaupunki, jonka tytäryhtiö TVT Asunnot alkoi pilotoida palvelua alkuvuonna. Yhteistyö on tuonut kaivattua läpinäkyvyyttä tytäryhtiön talouteen.

– Kuten monet kunnat, myös Turun kaupunki on yhtiöittänyt merkittävän määrän toimintojaan, mikä luo haastetta tietojen keräämiselle. Meille kuntana on kuitenkin tärkeää saada näkymä koko kuntakonsernimme talouteen, ei vain tiettyihin osiin. Haluamme tarkastella koko konsernimme velkamäärää mahdollisimman tarkasti. Nyt pääsemme aidosti analysoimaan kuntakonsernimme rahoitustietoja, kertoo Turun kaupungin rahoituspäällikkö Kari Pentti.

Yhteistyö tuo hyviä uutisia myös asuntoyhtiöille.

– Yksinkertaisuudessaan integraatio on merkinnyt asuntoyhtiöille manuaalisen raportoinnin vähentymistä. Palvelun automaattinen tiedonsiirto on helpottanut tytäryhtiöiden raportointivaateita konsernia kohtaan, Pentti jatkaa.

Laatu edellä

Onnistuneen pilotoinnin seurauksena palvelu on laajentunut myös muihin kuntiin ja kaupunkeihin. Yhteistyön ensiaskelia otetaan tällä hetkellä Porin YH-Asunnoissa sekä Lappeenrannan Asuntopalveluissa.

Helpomman raportoinnin lisäksi yhteistyön etuja asuntoyhtiöille ovat laajentunut palveluvalikoima sekä räätälöitävyys. Yhteistyön myötä asuntoyhtiön on mahdollista saada käyttöönsä Apollon tarjoamat monipuoliset ominaisuudet, joita Pandia Finance -ohjelma ei tarjoa. Vastaavasti asuntoyhtiö voi määritellä itse, mitä tietoja se haluaa käyttöönsä.

– Tavoitteenamme on helpottaa asiakkaidemme elämää. Kasvavista raportointivaateista huolimatta asuntoyhtiöiden ei tarvitse muuttaa toimintaansa, vaan ne voivat edelleen käyttää niiden tarpeisiin luotua, tuttua Pandia Finance -järjestelmää. Raportointi kunnan suuntaan hoituu jatkossa automaattisesti konepellin alla, Pandian myyntijohtaja Pekka Paaskunta täsmentää.

Yhteistyön tavoitteena ei ole vain tuoda lisäpotkua asuntoyhtiöiden raportoinnin sykliin.

– Kyse on ennen kaikkea tiedon laadusta. Tasaisesti päivittyvä ja yhteismitallinen tieto auttaa kuntia johtamaan talouttaan paremmin ja perustamaan päätöksensä ajantasaiselle tiedolle, Leppänen tiivistää.