Hylkää idealismisi, maailmanparantaja

Soili Helminen

– Kyllä tuo idealismi sinusta vielä karisee, isäni naureskeli kun olin lukioikäinen. Olin innostunut yhteiskunnallisista kysymyksistä ja saarnasin mielelläni yritysten epäeettisyydestä. Pidin isäni asennetta kyynisenä – ja tietysti raivostuttavan ylimielisenä.

Tuolloin oli lama, ja isäni oli ollut työurallaan monissa tiukoissa paikoissa. Hän oli sarjayrittäjä aikana, jolloin kukaan ei vielä puhunut sarjayrittäjyydestä. Savolainen äijä, jolla oli vahvat mielipiteet ja suoraviivainen käsitys siitä mitkä asiat ovat hyödyllisiä ja tärkeitä.

1990-luvun alussa yhteiskuntavastuu ei ollut yrityksille tärkeiden asioiden joukossa. Sillä ei ollut tuolloin roolia isäni suunnitelmissa, mutta ei se ollut isompienkaan yritysten agendalla. Edes yhteiskuntavastuun tuomaa brändihyötyä ei kovin usein tunnistettu.

Nyt yritykset eivät voi enää olla välittämättä vastuullisuudesta. Myös Kuntarahoituksessa vastuullisuus on nostettu julkisesti strategian ytimeen. Syyskuusta lähtien olen suunnitellut päätyökseni paitsi firmamme viestintää, myös toimintatapojen vastuullisuuden kehittämistä.

Omasta vastuullisuudesta kertominen on melkoista tasapainottelua. Vaikka on paljon organisaatioita, jotka hoitavat tonttinsa tosi hienosti, vastuullisuudessa täydellistä tekijää ei ole olemassakaan. Aiemmin yritykset ovat kertoneet vain niistä jutuista, joissa ovat jo valmiiksi hyviä ja joissa on antaa kovia näyttöjä.

Vastuulliseksi julistautumisen myötä pitäisi kuitenkin pystyä kertomaan julkisesti myös niistä asioista, joissa on kehittämisen varaa ja joita halutaan siksi parantaa. Tunnustaa suoraan, että tässä ollaan vielä kesken, ja ehkä aika kaukanakin maalista. Se on mille tahansa yritykselle on aikamoinen kulttuurinmuutos. Meille ainakin.

Millaisen jäljen jätät ja miten sen teet

Nykyisessä maailmantilanteessa ei ole enää varaa siihen, ettei jokainen meistä tekisi kaikkea voitavaansa minimoidakseen oman toimintansa negatiivisia seurauksia. Se on vähintä mitä voimme tehdä. Sen lisäksi meidän pitää maksimoida oman toiminnan positiivisia vaikutuksia. Eikä viivan alle jäävä tulos ole ainoa kädenjälki, vaikka se onkin tärkeä.

Aina on niitä, joita vastuullisuuspaasaus ärsyttää. Osa pitää vastuullisuutta liiketoiminnasta irrallisena hyväntekeväisyytenä ja on sitä mieltä, ettei yrityksillä aidosti ole muuta tehtävää kuin tuottaa omistajilleen tulosta. Osa näkee vastuullisuuden pelkkänä markkinointipuheena.

Jos pitäisi valita, olen mieluummin naiivi kuin kyyninen. Onneksi tässä asiassa ei ole pakko valita.

Jokaisen yrityksen missiona ei ole maailman parantaminen, eikä tarvitsekaan olla. Vastuulliseen toimintatapaan panostavat yritykset ovat kuitenkin tutkitusti tuottavampia. Syitä voi olla monia: motivoituneemmat työntekijät, hiotummat prosessit, toimivammat kumppanuussuhteet ja sitoutuneemmat asiakkaat?

Isä oli loppujen lopuksi oikeassa siinä, että idealismini on vuosien mittaan karissut, kun monet tosielämän realiteetit ja reunaehdot – jotka usein ovat taloudellisia – ovat alkaneet tarkemmin hahmottua. Aika usein pitää tinkiä ihanteesta.

Kun hyväksyy oman epätäydellisyytensä, tärkeäksi tulee pyrkimys kohti parempaa. Enemmän kuin koskaan uskon siihen, että jokaisella teolla on väliä. Parantaa voi vähän kerrallaan, ja jatkuvaa parantamista minäkin haluan työssäni edistää.

Kyse ei kuitenkaan ole idealismista. Vastuullisuus on realismia. Se on sellaisten valintojen tekemistä, jotka pystyy perustelemaan ja joiden takana voi seistä, kyseenalaisti niitä kuka tahansa. Sitä isäkin olisi arvostanut.

Soili Helminen
Kirjoittaja on Kuntarahoituksen viestintäpäällikkö.