Punkalaitumelta ponnistaa Suomen nuorin kunnanhallituksen puheenjohtaja

TEKSTI Anne Savolainen | KUVA Linda Lähdeniemi

Noin tunnin ajomatkan päässä Tampereelta, Pirkanmaan sydämessä, sijaitsee vajaan 3 000 asukkaan Punkalaidun. Kunnan kauniissa kylämaisemassa ovat myös Suomen nuorimman kunnanhallituksen puheenjohtajan, Linda Lähdeniemen, juuret ja koti.

Vasta 22-vuotias Lähdeniemi valittiin toukokuussa Punkalaitumen kunnanhallituksen puheenjohtajaksi. Töitä on nyt paiskittu kuukauden päivät.

Ensiaskeleet yhteiskunnallisen vaikuttamisen saralla Lähdeniemi otti kunnan nuorisovaltuustossa, jossa hän toimi puheenjohtajana reilun kahden vuoden ajan. Keväällä 2017 kunnallisvaaleissa ehdolla ollut Lähdeniemi oli jo ehtinyt aloittaa Turussa journalismiopinnot, kun hänelle tarjoutui mahdollisuus kunnanhallituksen puheenjohtajuuteen. Tämä yllätti varapuheenjohtajuuteen valmistautuneen Lähdeniemen täysin.

– Totta kai otin paikan vastaan, kun kerran sellainen suotiin. Siitä ei ollut epäilystäkään!

Vaikka Lähdeniemen opiskelukaupungiksi valikoituikin Turku, on Punkalaidun ollut hänelle aina se oikea koti, ja maalaiselämä lähellä sydäntä. Yhteiskunnallisista asioista puhuttaessa Lähdeniemi pitääkin tärkeänä kuntien vetovoiman edistämistä. Lähdeniemen mukaan maaseudulla asumisen pitäisi aina olla varteenotettava vaihtoehto.

– Kuntien vetovoiman lisäämiseen liittyvät olennaisesti hyvät liikenneyhteydet kotoa työpaikalle, samoin kuin hyvät nettiyhteydet sekä esimerkiksi postipalvelut – ihmiset kaipaavat yllättävänkin yksinkertaisia asioita.

Pienten kuntien houkuttelevuuteen liittyen Lähdeniemi ottaa esiin myös huolen siitä, millaista kuvaa maaseudusta tarjotaan mediassa.

– Maakuntalehdetkin puhuvat lähinnä maakuntakeskuksista. Uutiskynnys tuntuu olevan huomattavasti korkeammalla pienemmistä paikkakunnista puhuttaessa.

Kuntien elinvoimaisuuden lisäksi erityisesti koulutukseen ja sivistykseen liittyvät teemat, kuten kunnassa toimivan lukion säilyttäminen, ovat Lähdeniemelle tärkeitä. Koulutustaustansa puolesta hän mainitsee yhdeksi konkreettiseksi tavoitteekseen kunnan viestinnän kehittämisen avoimempaan suuntaan. Myös kunnan markkinoinnin saralla voisi tuoreelle kunnanhallituksen puheenjohtajalle olla tekemistä.

Nuori puheenjohtaja on toki kiinnostanut myös mediaa, ja yksi haastatteluissa usein toistuva kysymys on ollut, mistä Lähdeniemen kiinnostus kunnallispolitiikkaan oikein kumpuaa.

– En yksiselitteisesti osaa kertoa, mistä tämä innostus on lähtenyt. Oma kotikunta on rakas paikka, jonka asioista olen halunnut tietää enemmän. Tämän pestin myötä Suomen ja maailman asiat ovat laajemminkin alkaneet kiinnostaa. Journalismi ja politiikka ovat yllättävän lähellä toisiaan – molemmissa on kyse yhteiskunnallisista asioista puhumisesta ja niihin vaikuttamisesta!

Lähdeniemelle tulevaisuus näyttää vielä avoimelta. Parivuotisen puheenjohtajakauden jälkeen vuorossa olisi journalismiopintojen loppuun saattaminen, ja tämän jälkeen kaikki vaihtoehdot ovat auki.

– Tämäkin mahdollisuus tuli niin yllättäen, että ikinä ei tiedä, mitä vastaan tulee. Toivotaan, että tulevaisuuskin olisi yhtä mielenkiintoinen ja luvassa olisi jotain, mitä en osaa vielä aavistaakaan!


Yksi kommentti

  1. Nimetön on

    Kyllä Linda on aivan oikeassa että pieniä kuntia pitää tuoda paremmin esille, ja pyrkiä säilyttämään niiden elinvoima. Maaseutu ja maanviljelijät ovat tärkeä osa maamme tuotannosta.

    Vastaa