Koulu, kirjasto, musiikki- ja kansalaisopisto – tätä kaikkea on Tohmajärven uusi sivistyskeskus

TEKSTI Roope Huotari

4500 asukkaan Tohmajärvi on aloittanut historiansa suurimman projektin. Vuoden 2021 alusta Tohmajärven sivistyskeskuksessa voi käydä koulutiensä esikoulusta lukioon sekä nauttia niin kirjaston, musiikkiopiston kuin kansalaisopiston monipuolisesta tarjonnasta.

Venäjän rajalle, Kiteen ja Joensuun kupeeseen kätkeytyvä Tohmajärvi on aloittanut tänä keväänä historiansa suurimman projektin: keskustaajamaan valmistuva rakennuskompleksi kokoaa kaikki kunnan sivistyspalvelut saman katon alle.

Valmistuttuaan sivistyskeskuksessa on kerrostilaa lähes 5 500 neliömetriä, ja rakennus on suunniteltu täyttämään 350 oppilaan tarpeet. Ajatus kulttuuri- ja sivistyspalveluiden yhdistämisestä kumpusi monelle kunnalle surullisen tutusta ongelmasta: 60- ja 70-luvuilla rakennettu koulukiinteistökanta on auttamatta tulossa käyttöikänsä päähän.

– Tiesimme, että nykyisen koulukeskuksen osalta korjauspäätöksiä olisi tehtävä viiden vuoden sisällä. Päätimme hoitaa ongelmat kertaheitolla, kertoo Tohmajärven kunnan talous- ja hallintojohtaja Vesa Karhapää.

Jättiurakka rakentuu joustavalla kiinteistöleasingilla

Yli 11 miljoonan euron urakka on Tohmajärven kokoiselle kunnalle valtava hanke. Kokoluokka asetti projektille omat haasteensa: uuden sivistyskeskuksen rahoittaminen perinteisellä taselainalla olisi kohdistanut suuren rasitteen kunnan omavaraisuuteen. Rahoitukseen etsittiin alusta alkaen vaihtoehtoista ratkaisua.

– Yllätykseksemme ainoastaan yksi liikepankki pystyi tarjoamaan hankkeen rahoitusratkaisuna kiinteistöleasingia. Kuntarahoitus oli niin kirkkaasti edullisempi, ettei jäänyt epäilystäkään siitä, mistä rahoitus hankitaan, Karhapää toteaa.

Kuntarahoituksen hankkeesta vastaava asiakkuuspäällikkö Mika Korhonen kertoo joustavan kiinteistöleasingin kasvattavan suosiotaan vuosi vuodelta.

– Olemme tarjonneet kiinteistöleasingia seitsemän vuotta, eikä kysynnän kasvulle näy loppua. Rahoitusmuoto on erityisen suosittu pienissä ja keskisuurissa kunnissa. Koulurakentaminen on hyvin tyypillinen kiinteistöleasing-kohde, Korhonen kertoo.

Korhosen mukaan kiinteistöleasingin sopimusaika pyritään sovittamaan kunnassa käytettäviin rakennusten poistoaikoihin. Tyypillinen leasingaika on 20 vuotta, jonka jälkeen kunnalla on mahdollisuus joko lunastaa rakennus sen todellista jäännösarvoa vastaavaan hintaan, jatkaa leasing-sopimusta tai jälleenmyydä kohde.

Oikea kumppani voi tietää miljoonasäästöjä

Alustavien rahoitusneuvottelujen pohjalta oli selvää, että projekti tulisi ylittämään EU:n asettaman unioninlaajuisen julkisen kilpailutuksen kynnysarvon. Tämä tiesi lisävaateita hankkeelle, joka jo pelkän kokonsa puolesta venyttäisi pienen kunnan äärimmilleen.

Kilpailutusprosessin tueksi Kuntarahoitus tarjosi tytäryhtiönsä Inspiran palveluja. Inspiran kymmenhenkinen tiimi on erikoistunut kuntien ja kaupunkien investointihankkeiden ja omaisuusjärjestelyjen suunnitteluun ja toteutukseen.

Inspiran hankkeesta vastaavan johtajan Ville Riihisen mukaan asiantuntijakumppanin hyödyntäminen voi säästää kunnille pitkän pennin.

– Hyödynnämme kaikissa hankkeissamme vuosien saatossa karttunutta tietotaitoa ja olemassa olevaa asiantuntijaverkostoa. Tälläkin hetkellä meillä on käynnissä kuusi suurta investointihankkeiden kilpailutusprosessia, jotka sisältävät yhteensä yli kymmenen rakennusta, ja joiden investointikustannus on yhteensä yli 100 miljoonaa euroa. Etenkin pienillä kunnilla vastaavaa kokemuspohjaa ei ole. Suurhankkeissa oikean asiantuntijakumppanin valinta voi tietää kunnille miljoonasäästöjä, Riihinen summaa.

Inspiran kumppaneina Tohmajärven asiantuntijoina hankkeessa toimivat teknisten asioiden osalta Ramboll sekä juridisten asioiden osalta asianajotoimisto Krogerus.

– Kumppanuudet olivat Inspiralta loistava ehdotus. Kaikilla kolmella on omista erityisalueistaan niin pitkä kokemuspohja, että saimme valmiita sapluunoita parhaista toimintatavoista ja neuvoja siitä, mitä sudenkuoppia varoa. Ilman ammattitaitoisia kumppaneita olisimme olleet niin sanotusti lirissä, Karhapää naurahtaa.

Hankkeen kilpailutus toteutettiin kilpailullisella neuvottelumenettelyllä. Kahdeksankuukautisen prosessin aikana eri rakennusliikkeet työstivät kukin omia suunnitelmiaan kunnan asettamien suuntaviivojen ja suunnittelun ohjauksen mukaisesti. Sivistyskeskuksen suunnitteluun osallistettiin eri käyttäjäryhmiä, kuten opettajia, oppilaita ja kiinteistönhuoltoa.

Uusi sivistyskeskus on sijoitus kunnan tulevaisuuteen

Paperitöiden osalta jättiprojekti lähenee loppuaan, mutta rakentaminen on vasta aluillaan. Sivistyskeskuksen perustuksia alettiin valaa toukokuussa Tohmajärven kuuluisimman kasvatin mukaan nimetyn Katri Helenan raitin varrelle.

Vanhenevan väestön, muuttotappion ja yksipuolisen työllisyysrakenteen kanssa kamppailevalle Tohmajärvelle sivistyskeskus on paljon muutakin kuin osiensa summa. Hanke on olennainen osa entistä elinvoimaisempaa Tohmajärveä – merkittävä investointi kunnan tulevaisuuteen.

– Sivistyskeskuksella pyrimme lisäämään kunnan houkuttelevuutta erityisesti nuorten perheiden silmissä. Tavoitteenamme on luoda Tohmajärvestä entistä parempi kotikunta – paikka, jossa jokaisella on mahdollisimman hyvät edellytykset monipuoliseen elämään, Karhapää tiivistää.