Joensuu on vuoden vihreä edelläkävijä

Ministeri Kimmo Tiilikainen, Joensuun kaupunginjohtaja Kari Karjalanen, Joensuun tilakeskuksen johtaja Timo Korhonen ja Kuntarahoituksen toimitusjohtaja Esa Kallio.

Joensuun kaupunki on valittu vuoden vihreäksi edelläkävijäksi 2019.  Huomionosoituksella Kuntarahoitus haluaa kannustaa asiakkaitaan mukaan ilmastotyöhön.

Palkinnon Joensuulle luovuttivat ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sekä Kuntarahoituksen toimitusjohtaja Esa Kallio.

– Palkinnolla haluamme nostaa esiin toimijoita, jotka ovat asettaneet kunnianhimoisia tavoitteita ja ovat esimerkillisesti integroineet ympäristöajattelun kaikkeen toimintaansa, Kuntarahoituksen toimitusjohtaja Esa Kallio perusteli palkintoa.

Joensuulla on kokonaisvaltainen ote ympäristöajattelussa. Ympäristötavoitteet on kirjattu kaupungin strategiaan, ilmasto huomioidaan kaikessa suunnittelussa ja toiminnassa. Ympäristöajattelu konkretisoituu myös kaupunkilaisten arjessa vihreää teknologiaa hyödyntävissä ja Kuntarahoituksen vihreällä rahoituksella rahoitetuissa uusissa päiväkodeissa ja kouluissa.

Kaupunginjohtaja Kari Karjalaisen mukaan ympäristövaikutukset huomioidaan laajasti julkisissa hankinnoissa.

– Joensuulla on kunnianhimoinen tavoite olla hiilineutraali vuonna 2025. Tämä vaatii konkreettisia toimia. Investoimme rakentamiseen joka tapauksessa, joten miksi emme huomioisi siinä tilatarpeiden lisäksi myös ympäristövaikutuksia? Sama ajattelu toistuu julkisissa hankinnoissamme. Viime vuonna huomioimme ympäristökriteerit yli 90 prosentissa kaupunkimme kaikista kilpailutuksista.

Palkintona vihreästä edelläkävijyydestä Kuntarahoitus lahjoittaa Joensuun kaupungille ympäristötaideteoksen näkyvälle paikalle kaupungin ydinkeskustassa. Teos valmistuu kesällä 2019 Joensuun torin lähettyvillä sijaitsevalle leikkipaikalle kävelykadun varrelle. Kohteen suunnittelusta vastaa luovaan ympäristösuunnitteluun erikoistunut suomalainen Berry Creative.

Vilkasta keskustelua rakentamisen ympäristövaikutuksista

Vihreän edelläkävijän palkinto luovutettiin Joensuulle Kuntarahoituksen järjestämässä vähähiilisen rakentamisen seminaarissa 23.1. Tilaisuudessa käytiin vilkasta keskustelua rakentamisen ja rakennetun ympäristön ympäristövaikutuksista.

Ministeri Kimmo Tiilikainen totesi avauspuheenvuorossaan, että talkoiden aika ilmastoon liittyvissä kysymyksissä on ohi, nyt myös rakennusalalla on totisen työnteon aika.

Kommuninvestin Björn Söderlundh loi katsauksen länsinaapuriin, jossa 90 % kunnista on ilmastoon liittyvät tavoitteet, ja kunnat kilpailevat saavutuksilla keskenään. Kuntarahoituksen Antti Kontio korosti valtion, kuntien ja yritysten välisen yhteistyön olevan ainoa keino päästä asetettuihin ilmastotavoitteisiin.

Energisessä paneelissa ruodittiin muun muassa kaupunkisuunnittelun ja kaavoituksen roolia ilmastovaikutusten vähentämisessä, materiaalien roolia ja mahdollisuuksia sekä normien tarpeellisuutta valintoja ohjaavana tekijänä.

Lahden ympäristöjohtaja Saara Vauramo loi katsauksen Lahden tavoitteisiin ja siellä tapahtuneeseen muutokseen. Lahti ottaa tänä vuonna ensimmäisenä kaupunkina käyttöön kaupunkilaisten päästökaupan mahdollistavan sovelluksen.

Aktiivisesti osallistunut yleisö äänesti rakennusten elinkaareen vaikuttamisen tärkeimpänä ilmastovaikutuksia aiheuttavana tekijänä rakentamisen ja rakennetun ympäristön ylläpidossa.

Lue myös: Vihreää voimaa rakentamiseen